6. elokuuta 2013

Hyppivä Jade

Lakkaussarja jatkuu näillä Sally Hansenin lakoilla, mitä ostin yhteensä 3kpl.
Ekan jälkeenhän yleensä tulee numero kaksi, joten sen vuoro! :)
Rakastan vihreetä, sinistä ja niiden sekoituksia kynsilakoissa ihan hirveästi. ♥ Tämänkertainen Jumpin' Jade on oikein syvän vihreän sävyinen pienellä sinertävällä shimmerillä. KAUNIS VÄRI. Tätä ihanuutta on kuvissa vain yksi kerros, eli todella peittävää. Levittyvyys on täydellistä, mutta leveä suti on vielä mulle hiukan hankala käyttää. Tahtoisin siihen nimittäin pyöreän pään, jotta olisi helpompi lakata kynnet juuresta saakka.


Halusin samalla osallistua facebookin lakkaushaasteeseen, johon en jaksanut osallistua ajalla koska en keksinyt inspiraation lähdettä :D Lakatessani tällä lakalla, huomasin hyllyssä yhden pokaaleistani olevan lähes saman sävyinen. Tähän tarvi siis lisätä jollain tavalla kultaista lakkaa. Ja mullahan ei ole kuin yksi kultainen lakka: Gina Tricotin Gold. Nimetön pääsi kultaisen lakan kohteeksi; alle laitoin kolme palasta koristeluteippiä. Ja näin sain pokaalin jalkaa muistuttavan kuvion :)



Värit ovat mielestäni aika jouluiset yhdistettynä. Mutta meneehän nämä kynsillä sen aikaa, kun saan taas jonkun uuden idean. Seuraavaksi taitaakin päästä viimeinen tästä Sallyn porukasta!
Ja se ei ole sininen tai vihreä.. ;)

10 kommenttia :

  1. On tosi nätti toikin lakka! Mistäs sä oot pokaalin voittanu? :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. :) öö.. Voitin sen joskus junnuna harmonikkakilpailussa :D

      Poista
    2. Mää katoinki että pokaali oli tutun näkönen :D

      Poista
  2. Vastaukset
    1. Mietin eka, että laittaisko kultaisen ranskalaisen manikyyrin vielä mutta tulin siihen tulokseet, että tulisi ehkä liian sekava. Tai en tiedä :D Valmiina sen vasta olisi nähnyt :)

      Poista
  3. Vastaukset
    1. Aika yksinkertainen :) Eriväreillä voisi toimia paremminkin. Mut kiitos Emilia :)

      Poista