30. syyskuuta 2014

#ablecaw14 Week 3: The Heart Of Autumn

Kaksi viikkoa sitten bloggaajakolmikko Annie, Katjamaria ja Mirka julkaisi kehittelemänsä The Finnish(able) Nail Art Challenge AW2014 eli kynsikoristeluhaasteen. Jokaiselle viikolle vuoden loppuun saakka on annettu kaksi aihetta, joista saa inspiroitua ja jakaa omaa kynsitaidetta muiden nähtäväksi yhteisen "hästägin" avulla. 

Mun mielestä tämä haasteidea on aivan loistava ja aionkin osallistua näihin viikkohaasteisiin satunnaisesti. Tänään on siis ensimmäinen osallistumiskertani. Valitsin tämän viikon aiheista The Heart Of Autumn ja Something Blue tuon syksyisen aiheen. Ja pilkutuksessa kun vauhtiin pääsin..se saa jatkua!


En tiedä mitä kirjoittaisin tähän loppuun. Vähän jännittää julkaista nämä ensimmäiset kynteni tähän haasteeseen. Lopuksi laitan vielä kuvan, missä näkyy kaikki haasteen aiheet. Pitäisköhän tulostaa kuva kynsipöydän lähettyville, jotta sitä voisi tuijotella ja järjestää ideariihen pään sisällä vähän väliä. Lakkauksia kerkeäisi ajatella ja suunnitella monet kerrat, ennen kuin olisi aika julkaista ne. :)


Joko te olette julkaisseet kynsiä kolmannen viikon aihesiin?

Ps. Tämä on blogin 400. julkaisu.

28. syyskuuta 2014

Ameriikan pastilleja

Tämän kertaiseen pilkutusharjoitukseen sain inspiksen The Nail Polish Challenge -blogista. Mä pidän pilkuttamista tosi vaikeana koristeluna, koska aina niistä tulee erikokoisia ja epämuotoisia (mikä sana?!) ja kaiken lisäksi ne ei tule koskaan siihen kohti mihin haluan. Onko kenelläkään muulla samoja ongelmia?

Takaisin inspiksen alkuperään. Kellin kuvat nähdessä, mulla tuli niistä mieleen Amerikan pastillit vaikka värit eivät sitä aivan olletkaan. Niinpä halusin itelle tehdä ne pastillikynnet. Kynsiä tehdessä muistui mieleen myös facebookin lakkaushaaste, jossa menneellä viikolla oli aiheena makeiset. Siihenkin pitkästä aikaa osallistuin kynsitaiteellani :)



Tuleeko näistä mieleen ne pastillit? Nämä on ollut mun kynsillä useamman päivän, kun en ole raaskinut poistaa niitä, kun onnistuin pilkuttamisessa kerrankin hyvin. Yksi pallukka on kyllä oranssin ja mintun sekoitus, mutta shh..ei kerrota kenellekään ;)

Tykkäättekö te tehdä pilkkumaneja?

26. syyskuuta 2014

Gina Tricot - 82 Deep sea, 145 Clay blue and 124 Heavenly stars

Sain lukijalta toiveen, että swatcaisin tummansinisiä lakkoja. Vastasin hänen kommenttiinsa, ettei mulla oikeastaan ole kuin yksi kunnon tummansininen lakka Gina Tricotilta ja se on Deep sea. Swatchailin sitten kaksi muuta sinistä sen kaveriksi.

82 Deep sea. Upea tummansininen lakka, missä on joukossa sinistä shimmeriä. Kahdella kerroksella sain peittävän jäljen ja upean kiillon.


145 Clay Blue. Harmaaseen taittava tummansininen, jossa seassa hopeaa shimmeriä. Kaksi kerrosta kynsillä ja tämä yksilö on kaunis matattunakin vaikkei siitä kuvaa tässä olekaan. Tämä on yksi oma suosikki Ginan lakoista.


124 Heavenly stars. Tiheä siniglitterinen lakka kirkkaalla pohjalla. Sinisten glittereiden seassa on myös puuterisia pieniä sekä vähän suurempia glittereitä. Jokaisella kynnellä on yksi kerros Heavenly starsia. Pohja on Clay blue. 


Tälläsiä sinisiä lakkoja löytyi tällä kertaa. Onko teillä muilla jotain väritoiveita?
 Kertokaa ihmeessä, jos haluatte jotain tiettyä väriä samaan postaukseen.
Muuten jatkan samalla sekavärilinjalla millä oon tähänkin asti polkenut :)

25. syyskuuta 2014

Haaste: Sugar spun

Tuntuu, että viimeisimmästä haaste-torstaista on pitkä aika vaikkei siitä olekaan kuin kaksi viikkoa. Tämän viikon aiheen päätin minä. Mä oon monessa keskustelussa ja jutussa nostanut vähän väliä esiin tämän Sugar spun koristelutyylin, että haluan kokeilla sitä. Ja vihdoin Marina myöntyi mun ehdotukseen ;) Mulla oli tosi kiireinen/ajatustäyteinen alkuviikko, että meinasin unohtaa koko haasteen. Onneksi muistin keskiviikkona tämän ja oli juuri sopiva rakokin toteuttaa tämän kerran kynnet.


Pari kertaa oon kauan sitten katsonut kuvia ja videon tälläisten hattarakynsien teosta. Aloin heikkojen muistikuvien avulla haparoiden kokeileen swatchtikuille, että miten tämä peli oikein toimii. Ensimmäisellä kerralla jätin kynsilakkaläntin jähmettymään paperille, johon sen sitten unohdin liian kauaksi aikaa. Toisella kerralla tapahtui sama, mutta sain kuitenkin muutaman sokerihuntuviivan vedettyä mallitikulle. Kolmannella kerralla jäin odottamaan ja edistämään puhaltelemalla jähmettymistä siihen viereen. Vihdoin onnistuin saamaan täydellisen koostumuksen! 


Mun mielestä tummalla pohjalla olevat sokerihunnut näyttää paremmalta kuin vaalealla olevat. Muutenkin tämä oli aika hauska koristelutyyli. Tykkäsin! :) Käykääpä kurkkaamassa, miten Marina on haasteen toteuttanut.

Ootteko te kokeilleet tätä sugar spun tyyliä? Hot or Not?

22. syyskuuta 2014

Lime sydämiä

Näiden kynsien kokeilu on kököttänyt pitkään ideajonossa. Mulla on internetselaimen kirjanmerkkinä linkki Adventures In Acetone -blogin tutoriaaleihin, mistä löysin tämän kyseisen koristelutyylin. En oo saanut aikaiseksi testattua sitä aiemmin, koska en omista omasta mielestäni tähän sopivia lakkoja kovin montaa ainakaa, jos ollenkaan. 

Tänään postiluukusta tipahti kirpparilta ostettu Gina Tricotin Python Green, joka ei ollut peittävä lakka, kun sen tikutin. Siitähän sainkin idean, että nyt kokeilen ja harjoittelen tätä uutta koristelutyyliä. Nämä kynnet tein ainoastaan toiseen käteen, kun oli harjoittelusta kyse. (Onneksi, sillä parin tunnin aikana vihreä oli kerennyt värjätä hiukan kynsiä.) Mä olin turhan malttamaton enkä odotellut kerrosten kuivumista, joten valkoiset kerkesi imeä vihreää itseensä. Mulla ei ole ollenkaan viimeisten valkoisten sydämien päällä Python greeniä vaan niissä on tapahtunut juuri tämä imeytymis-efekti :D


Ootteko te kokeillut tälläistä koristelutyyliä, jossa lakkaatte monen lakkakerroksen väliin kuvioita?
Mä aion kokeilla tätä vielä jossain vaiheessa eri värillä ja kuviolla. Pitää vain muistaa ottaa aikaa näiden tekemiseen.

21. syyskuuta 2014

Gina Tricot - 45 Chocolate, 92 Must Have and 166 Clay Pink

Valitsin tällä kertaa swatcheihin syksyisiä värejä. Mutta pitemmittä puheita tsekataas miten tämän kertaiset yksilöt käyttäytyivät.

45 Chocolate. Ihana suklaanruskea cremelakka. Kynsillä kaksi kerrosta ja ensimmäinelläkin kerroksella näki jo hyvän peittävyyden. Levittyikin nätisti.


92 Must Have. Kuvailisin tätä likaisen keltaiseksi cremelakaksi. Peittävyys kahdella kerroksella eikä levittyvyydessäkään moitittavaa. Tämä ansaitsee ehdottomasti paikan mun lakkakokoelmassa.


166 Clay Pink. Vanhan roosan värinen crelly. Kynsille tarvin kolme kerrosta. Lyhyestä virsi kaunis.


17. syyskuuta 2014

Gina Tricot - 61 Rain forest, 112 Silver lake and 174 Salt & Pepper

Tässäpä olisi swatcheja jälleen. Mä tykäistyin kovasti tuohon vihreään ja oon yrittänyt pohtia jotain kivaa koristelua sen kanssa. Vielä sitä ideaa ei ole näkynyt. :D

61 Rain Forest. Tämä on se vihreä, joka mulle tulee ensimmäisenä mieleen kun sanotaan vihreä. Tosi hyvin levittyvä, kahdella kerroksella peittävä.


112 Silver lake, runsas shimmerinen sinihopea lakka. Peittävyys oli hyvä kahdella kerroksella. Tosi nätti kynsillä.


174 Salt & Pepper. Mustavalkoglitterlakka. Joukossa on kahta eri kokoa, mutta niitä isompia todella harvassa (etusormesta voitte bongata yhden mustan). Glittereitä tarttui aika niukasti sutiin eikä ne meinannut millään asettua sudista kynnelle. Monta kertaa sai sutia, että edes muutama jämähti kiinni tai sitten kaikki jämähti kerrallaan kuten pikkurillissä.


15. syyskuuta 2014

Väripaletti siirtokuvilla | BPS

Viimeinen ja kolmas testituote minkä valitsin oli iso siirtokuva-arkki, jossa oli kymmeniä eri kokoisia siirtokuvia. Mä jo päätin tuotetta valitessa, että näillä teen vähän överit kynnet. Värikkyydestä ja siirtokuvista - siitä on tämän kerran kynnet tehty. 

Valikoin 5 Gina Tricotin lakkaa, jotka passas mun mielestä hyvin yhteen. Kaikkien piti myös olla vaaleita, jotta siirtokuvat näkyisivät hyvin. Vähänkö mua ärsytti näitä kynsiä kuvatessa, kun iskin kuvauskäden keskisormen kameraan ensimmäisen kuvan jälkeen. Hymiö sai vähän turpiinsa :s Sain kuitenkin sen yhden kuvan, se saa riittää. 


Nyt on tullu tehtyä monet kynnet tiheään tahtiin. Pitää välillä vetää happea, joten ainakin seuraava postaus tulee olemaan swatchpostaus. Näihin piristäviin "lässäys"kynsiin oli hyvä päättä tämän kertainen yhteistyöpostaussarja :)

 Mikä tuotteista oli eniten teidän mieleen
 öljyiset strassit, geeliläpyskä vai nämä pienet siirtokuvat?

Linkit ovat teille avuksi. En hyödy niistä enkä alekoodin (KLX31) käytöstä mitään.
Siirtokuvat saatu yhteistyössä Born Pretty Storelta.

14. syyskuuta 2014

Strassien geelipoimija | BPS

Yksi BPS:n testituotteista minkä valitsin oli tämä geeliläpyskä, jolla poimitaan strasseja/niittejä/tms ja asetellaan kynnelle. Mä olin hyvin epäileväinen tästä tuotteesta vaikka tiedänkin, että ne strassit tarttuu mihin vain tahmeaan. Läpyskän koko on 2cm x 2,5cm ja se on todella riittoisa. Mä videossa leikkaan liian ison palan geeliä, koska ainakin puolet pienempi riittäisi hyvin tuohon tyyliin miten mä sitä käytän. Tahmaisuus palasessa pysyy yllättävän pitkään vaikka geeli kerää kaiken rasvan ja lian sormista sitä muotoilessa. 

Tein tästä pienen videon, jotta näette miten tuo mömmö oikein toimii käytössä. Se mun piti vielä sanoa, että tälläinen geeli on käytännöllisempi kuin valkoinen strassikynä, josta jää helposti valkoinen tahra niitteihin/strasseihin. Mutta dottingtool ja kirkaslakka on oiva yhdistelmä strassien poiminnassa myös.


Pohjalle tein vaaleanpunaisen liukuvärjäyksen. Nämä oli ehkä vähän liian hemppikset mun makuun ja onhan nuo sydänstrassitkin melkosia möllyköitä :D Heti mä ne nypin irti joka sormesta yksitellen.


Miten/millä sinä asettelet strassit kynnelle? Mikä on näppärintä?

Linkit ovat teille avuksi. En hyödy niistä enkä alekoodin (KLX31) käytöstä mitään.
 Strassit ja geelipoimija on saatu yhteistyönmerkeissä.

12. syyskuuta 2014

Öljyiset strassit | BPS

Pitkästä aikaa Born Pretty Store lähetti mulle muutaman testituotteen. Sain jälleen itse valita 2-3 tuotetta rajatulta alueelta. Kolme tuotetta herätti mun mielenkiinnon. Ainakin yhdestä mun täytyy tehdä jonkinlainen video, koska ei ole suoraan minkäänlainen koriste. 

Ensimmäisenä iskin kiinni tähän isoon strassikiekkoon, jossa oli neljää erilaista strassia: tummia pyöreitä ja soikeita sekä vaaleita sydämiä ja pisaroita. Ne hohtavat vähän "öljyn" värisinä. Mä en tiedä mikä tuo efekti on oikeasti nimeltään. 



Nyt ei irtoa enempää tekstiä eikä muitakaan informaatiota perus alekoodin (KLX31) kera, jota saa käyttää. Näitä koodeja on vaan miljoona erilaista blogeissa, että tuskin tulee sitä sponsoroitua arvontaa tänne blogiin vaikka itse koodia yritänkin ahkerasti käyttää, kunhan se vain toimisi :o Pessimisti ei pety.

11. syyskuuta 2014

Haaste: Antin valinta

Tämän viikon aiheen haasteeseen meille valitsi vuorostaan Marinan mies Antti. Mä pelkäsin näitä miesten valitsemia haasteita siitä asti, kun saatiin idea tämän toteuttamisesta. Joonaksen valitsemat kynnet tehtiin jo useampi viikko sitten. Mutta Anttipa valitsi meille astetta haastavamman. Tästä linkistä löytyy alkuperäinen kuva, jota meidän piti siis matkia mahdollisimman hyvin.

Ensimmäinen asia minkä hoksasin oli, että eihän mulla ole mustaa tai muuta tummaa graffitilakkaa. Ainoa väri oli hopea, minkä hyllystäni löysin, mutta en mä sitä voinut laittaa näihin. Koska mulla ei ollut graffitilakkaa, tein pohjan elmukelmulla töpöttämällä eli toisin sanoen kuivamarmoroinnilla. Näin pääsin mielestäni parhaiten lähelle alkuperäistä ideaa. Ja voi että, miten iloinen oli kun muistin omistavani valkoinen nail art kynän. Helpotti suunnattomasti noiden pienten, ohuiden kuvioiden tekemistä. 


Kuvissa pohja tulee paljon enemmän esiin kuin luonnossa. Eli näyttää aika vaaleilta vaikkei sitä olekaan. Silmät ovat aivan kamalia, mutta koska tämä on haaste-torstai, täytyi mun yrittää maalailla niitä kynnelle alkuperäisistä kynsistä poiketen. Kiinalaisiin merkkeihin oon tosi tyytyväinen, vaikka kynän neste lähti vetäytymäänkin kynneltä välillä.  Mutta onnistuin mielestäni hyvin haasteen vaikeuteen vedoten :)


Huhhuh, jälleen oon yksi haaste takana! Nyt taas alkaa päässä pörräämään seuraavaan haasteeseen ideoita.. ;) Nii ja muistakaas jälleen käydä Marinan blogissa katsomassa hänen versio miehensä valitsemistaan kynsistä.

8. syyskuuta 2014

Gina Tricot - 157 Milkshake, 43 Puff powder and 179 Power Green

Tämä postaus oli jäänyt pyörimään vahingossa luonnoksiin. Pitkään aikaan en ole swatchannut lakkoja, mutta taidanpas ottaa tämän viikon hommaksi laittaa taas muutamat värit kynsille ja kuvata niitä teidän iloksi. Jos sen avulla lakkahöyryt pehmentäisi inspiraatio-osaa aivoista, niin muitakin kynsiä näkyisi lähiaikoina blogissa. 

157 Milkshake. Glitterlakka nudella pohjalla. Seassa runsaasti pieniä hopeisia ja musta glittereitä. Tarvi kolme kerrosta peittääkseen.


43 Puff powder. Hempeä, valkoshimmerinen nude-/ranulakka. Tätä laitoin kynsille kaksi kerrosta. Yhdellä kerroksella olisi ollut jo tarpeeksi peittävä minun makuuni mutta laitoin kaksi kerrosta ja kokeilin peittävyyttä.


179 Power Green. Petroolin sininen hyvin hennolla shimmerillä oleva cremelakka. Kynsillä on vain yksi kerros, joten peittävyys on lähes erinomainen. Shimmeryys katoaa täysin kynnelle laittaessa, enkä ensin huomannut sitä edes pullossa ennen kuin Heliumia mainitsi asiasta. Tätä löytyi Oulun Ginan alelaarista 1€:n hintaan aikoja sitten joten poistuu/poistunut myynnistä tältä erää.


4. syyskuuta 2014

Minttujäätelöä Opeilla

Sain viime viikolla kynsipostia Ebaystä. Tilasin nimittäin kauan himoitsemani Opin Love.Angel.Music.Babyn. Samaan pakettiin otin myös Opin tämän syksyn/talven Nordic-kokoelman minipakkauksen, missä oli neljä lakkaa. Heti kun sain paketin silmieni alle, sain vision minttusuklaa vesimarmoroinnista. En päässyt siitä mielikuvasta viikkoon eroon ja nyt lakattoman alkuviikon oli loputtava. 

Kun tikutin lakkoja viime viikolla, kirosin huonoa koostumusta cremelakoissa: paksua ja kaljuuntuvaa. Ajattelin sen asian olevan niin vain tikuttaessa sillä hetkellä. Eipä olisi pitänyt ajatella, nimittäin tänään kun näitä kynsiä tein, punainen v-käyrä nousi pilviin. En muista milloin viimeksi olisin noitunut mielessäni ja ääneen niin paljon kynsienlaiton lomassa :D Tuskin koskaan. Lähdin kuitenkin yrittämään lakoilla vesimarmorointia ja muutaman kerran sain pudotella pisaroita veteen ennenkuin lähtivät leviämään. Jouduin kaiken lisäksi tekemään marmoroinnin kahteen kertaan toiseen käteen, kun tökkäsin sormella kaljun kohdan. Pikkasen kiehu..

 

Oon näihin kynsiin enemmän kuin tyytyväinen. Pitkästä aikaa yhdet lempparikynsistä :) Kuvioista tuli kivat ja glitterlakkakin sopi nimettömän ruskean päälle kivasti. Hei, kommentoikaa tähän postaukseen teidän kamalimmasta kynsienlakkaus hetkestä. Miten selvisitte siittä vai selvisittekö ollenkaan?